Ajatus tämän päivän kirjoitukseen lähti siitä, kun olen joutunut paljon omassa elämässäni katsomaan, olenko tasapainossa ympäröivän maailmani kanssa? Aivan pienestä pitäen, minulla itselläni on ollut ohjelmointi, jossa kaikkien muiden tarpeet ovat menneet omieni edelle. Se mitä minä tunnen tai ajattelen, sillä ei ole väliä. Ainoastaan sillä, että ympärilläni olevilla on kaikki hyvin.
Jos sain lapsena raivokohtauksia, minut suljettiin omaan huoneeseeni. Pois sain tulla vasta, kun olen rauhoittunut. Tästä opin hylätyksi tulemisen tunteen, sekä sen, mitkä tunteet ovat sallittuja näyttää ja mitkä eivät. Oli pelottavaa jäädä yksin isojen tunteiden kanssa.
Sisäinen ohjelmointi
Opin, että olin hyväksytty vasta silloin, kun osasin olla mahdollisimman hiljaa, kiltti ja näkymätön. Vieläkin itselläni voi tehdä mieli juosta pois paikalta, jos tunteet ottavat vallan. Alkuun, kun omassa parisuhteessa opettelin ilmaisemaan eriävän mielipiteeni, luulin kuolevani siihen paikkaan! Sydän hakkasi, jalat meni veteläksi, kädet alkoivat tärisemään jne.
Olin jostain syystä oppinut myös sen, että toisten ihmisten suuret tunteet, olivat aina henkilökohtaisesti minun vastuullani. En osannut erotella itseäni muista ja uuvuin muiden ihmisten kanssa vietetystä ajasta. Vasta opiskeltuani ylisukupolvista tunneperimää, opin erottelemaan muiden tunteet omistani. Huomasin itsessäni haitallisia uskomuksia, jotka eivät olleet edes omiani vaan suoraan peritty omilta vanhemmiltani.
Yksi elämässä toistuva tilanne, jossa on helppo ylittää itsensä:
-Muut pyytävät sinulta apua.
Etenkin, jos olet näennäisesti vapaa, eikä sinulla ole mitään ohjelmaa, joka estäisi auttamasta, voi olla todella vaikea kieltäytyä vaikka oikeasti haluaisit sanoa ei. Jos sisäinen ohjelmointisi kieltää omien tunteiden näyttämisen ja koet velvollisuudeksesi pitää toiset tyytyväisinä, voi olla todellista pään sisäistä kamppailua ja ahdistusta siitä, miten sinun tulisi vastata pyyntöön. Jos sinulla on tämä velvollisuuden tunne, siihen voi sisältyä myös syyllisyyden tunnetta.
Käytännön vinkki:
Tähän on simppeli kyllä/ei -taktiikka, ilman selityksiä. Sama pätee kumpaankin suuntaan; kun sinä pyydät toiselta jotakin, kun joku pyytää sinulta jotakin, ei tarvitse selitellä, kyllä tai ei riittää.
Eli, seuraavan kerran kun saat pyynnön, olipa se mitä tahansa, isosta pieneen. Ja kun olet saanut selville HALUATKO ottaa tämän pyynnön hoitaaksesi, vastaa vain joko Kyllä tai Ei. Ilman selityksiä, ilman syyllisyyttä sinun vastauksestasi.
Kun sinä pyydät toiselta jotakin, älä yritä sitouttaa vastapuolta auttamaan itseäsi syyllistämällä häntä. Kun sinulta pyydetään, ei ole syytä syyllistyä. Kun sinä pyydät, ei ole syytä syyllistää. Eli, yksinkertaisesti jos tarvitse muilta apua/palvelusta, esitä pyyntösi ja ole valmis vastaanottamaan sekä kyllä- tai ei vastauksen.
Monesti jos meillä on tapana ylittää itsemme ja omat voimavarat muiden puolesta, saatamme huomaamatta jossain toisessa tilanteessa ollakin itse se vastapuoli, joka koittaa vedota syyllistämällä tai hienovaraisesti vetoamalla tai milloin mitenkin.
Sinä olet ainoa joka minua voi auttaa!
Jos tämän asian harjoittelu liittyy omaan elämääsi, sinut saatetaan lopulta ajaa äärirajoille asti, jotta oppisit kuuntelemaan omia voimavarojasi. Ainakin itselleni kävi niin, useamman kerran. Silloin kun itse olin omassa elämässäni kaikkein uupunein, saatoin saada hyvin syyllistäviä ja manipuloivia pyyntöjä, kuten: Sinä olet ainoa ihminen elämässäni joka minua voi tässä tilanteessa auttaa!
Eihän minulla ollut sydäntä sanoa ei, olkoonkin, että uupumukseni takia autoin lopulta itku silmässä, kun olin itse niin väsynyt.
Jossain kohtaa aloin luottamaan siihen, että muiden ihmisten hyvinvointi ei ole minun vastuullani. Jos minä en pysty auttamaan, he voivat keksiä jonkin muun ratkaisun. Se miten tilanne etenee, jos sanon ei, ei ole minun vastuullani! Ihan niinkuin kukaan toinen ei ole vastuussa minunkaan elämästäni. Jos apua ei saa täältä, voin yrittää miettiä toista ratkaisua, toista reittiä.
